muhun iski totaalinen väsymys kun hain tytön hoidosta. joka ikinen päivä, hän alkaa huutamaan ja kiukkuamaan. aloin itkemään, onneksi ketään ei ollut paikalla. olen niin väsynyt henkisesti. kahden dysfasia lapsen äitinä ei ole helppoa. varsinkin tyttö koettelee hermojani..pitäisi jaksaa olla, mutta en jaksa. mistään en apua voi hakea, paljastaisin heikkouteni. kaikki nämä ongelmat exän kanssa..kaikki vaan kasaantuu päälleni. exähän muuten rikkoi lasin ovestani, vai kerroinko jo sen?

ja kun menin hakemaan poikaa, hänkin kiukuttele..oikeasti hän ei silloin kiukuttele kun hain.. tietty just tänä päivänä, jolloin mulla on muutenkin vaikeaa. olen niin riitämätön.. voinko tarjota lapsille kaiken sen, mitä muut voivat? maksan itseni kipeäksi elämässäni. eihän mulla raukalla ole edes omaa pesukonetta.  en todellakaan haaveile elämästä sekopää exäni kanssa, mutta silloin talouteni oli turvattua ja kaikkea oli. nyt tuntuu ettei ole mitään. voisi kai sanoa, että äiti on vähän väsy.

 

 

itken, itken...oloni on niin surkea. pitäisi päästä pois arjesta. tunnen olevani epäonnistunut kaikessa, mitä teen. lapset minun vastuulla, mutta osaanko kasvattaa?OLEN NIIN VÄSYNYT!!!!!!!!!!!!!!

kateellisena katson muita, kun on isät lapsilla. mutta mulla..lapsiraukoilla sairas isä ja väsynyt äiti. yritän mä parhaani,mutta en vain nyt jaksa.

 

 

edit. selailin tuossa joitakin saamiani kommentteja. hmm... kirjoitukseni ovat sen hetken tunnetta mitä koen. ehkä pitäisi miettiä, mitä kirjoitan, mutta haluan kirjoittaa juuri sitä,mitä tunnen.sekavaa,mutta olkoon.

talosta tehty tarjous, juuri se, minkä pyysimme. mutta ex ei kuulemma hyväksy sitä,. ennenkuin lähestymiskielto päättynyt. VITTU!"!!!!!! helvetti että vihaan tuota ihmistä..

 

mutta joo, olen alkanut laihduttamaan.. klmas päivä kaalikeittodieetillä =D painan 64kg ja olen 167cm pitkä. mun pitää laiduttaa 10kg pois.. aloitan nyt tällä nesteenpoistolla, ja myöhemmin alan tarkkailee, mitä syön. pois karkit tms.. ja liikuntaa!! painoni ei ole tuippunut yhtään,mutta mahasta lähteny jo 3cm :) haluan laihtua, ja olla vielä kauniinpi...kriisiä?en tiedä.. en ole yhtään itseeni tyytyväinen nyt.. masennun, kun joudun pukemaan itseni 38/40 farkkuihin..koon pitää olla pienempi..vain se olisi minulle kaunista.. harmittaa...kirjoittelen tänne kuulumisia miten laihdutukseni etenee... ja jospa se etenis!!

luoja että en pidä yhtään nyt joulusta. talouteni mennyt perseeleen tämän takia.. olen joutunut ottamaan velkaa saadakseni ostettua lahjoja. tai  no ei  mulla ois ollut mitään hätää, mutta kun suvullani on se tapa, että vähintää pitää olla se 10pkt per lärvi..!! mua inhottaa tää kaupallisuus... haluaisin paeta pois..jonnekki syrjään.. tämän joulun lapset ovat minulla..ja exällä sitten ensi jouluna..

lasten ois pitänyt tulla jo mun luo(olivat vkonlopun isänsä luona).. hitto jos se paskiainen ei tuo lapsia..mua kyllä pelottaa sekin ajatus.. en tiedä..

mua vaan rassaa tää joulu...ahdistaa..kaikki hössötykset...argh... ja tietty stressin kuraanaa jouluna se, kun olen vanhenpieni luona. plaah..


meen hermoröökille..!!

en tiedä.. elämäni on rauhallisempaa kuin aikaisemmin exän kanssa..mutta kait sanomattakin selvä, kuin rankkaa elämäni on.. lapset asuvat kanssani, nuo samperin pienet tappelupukarit... tappelvat kokoajan..välillä en vain kestä..tekisi mieli kiljua heille, että elämäni olisi ilman teitä helpompaa!!! mutta tietty mä rakastan heitä..mutta joskus vain olen väsy.. onko sisarusten elämän tehtävä ärsyttää ja kiduttaa toista?tuota olen monesti miettinyt..

viikonloppu oli ihana..lapset olivat vanhenpieni luona hoidossa(ex ei ottanut heitä, koska sen piti menä kuulusteluun rikottuaan lähestymiskieltoa), mä olin kultani kanssa..oikeasti , oli ihanaa olla ilman lapsia..vain koirani oli minulla..se teki todella hyvää. mutta..kun lapset tulivat takaisin, se oikeastaan vitutti minua. en tiedä.. ehkä musta on  vain ihana olla vain, ilman että kukaan huutaa/itkee/tappelee/riehuu vieressäni. tavallaan mulla on huono omatunto ajatuksistani, mutta miksipä minä niitä valehtelemaan? saako äiti olla väsynyt? vai onko se tabu?

mä äsken kiehahdin tytölleni kunnolla... hän pyysi, etä tekisinkö makarooneja (!!) hänelle, kysyin monta kertaa, että oletko aiavan varma, ja hän oli varma. kun olin sitten keittänyt ne, tyttö alkoi huutamaan ja itkemään, että ei halua makarooneja, vaan inhoaa niitä. olin raivoissani...miksi hitossa pitää pyytää tekemään noita, jos ei pidä?!?! ei sinänsä, helppohan ne oli valmistaa, mutta silti ärsytti...ärhh..

jospa se tästä..

ainiin, kysyin kullaltani, että haluisko se olla mun luona, kun lapset ovat mulla. vastaus oli ei..ei kuulemma jaksa kuunnella tappelua tms.. en tiedä,.ei taida mun miesystävä olla oikea..vaikka en mä lapsille isää ole  etsimässä..en tiedä..mistäpä mä mitään enää tietäisin..

hemmetti!!! mä olen aivan valtavan epätietoinen tällä hetkellä. kultani ei vastannut perjantaina heti viestiin vaan vasta silloin kun kysyin uudestaan parin tunnin jälkeen...oli vaitonainen tms.. ja sama eilen...eli lauantaina..alkulomareissullaan soitti mulle ja tekstaili...sitten kaikki muuttui perjantaina... eilen lähetin vuestin ja kerroin etten luota tms.. laitoin tänään sen humalan piikkiin (oikeasti olin juonut vain 2olutta)..mutta mieltä kalvaa.. oltiin puhelimes aamulla oli ok... mutta sitten lähetin viestin, ja ei vastannut...onko hän tehnyt jotain? mä epäilen sitä todella paljon... onko hän pettänyt minua...? jotain on ollut pakko tapahtua, koska käytös muuttunut..ja hei..itse pettäjänä tiedän parhaiten milloin petetään.. tai siis kuinka toimin aikoinaan edellisessä suhteessa.. en tiedä...tänään se selviää... mua pelottaa ja jännittää... en varmaan kestä jos hän tehnyt jotain... jotenkin tällä hetkellä tarvitsen tukea ja turvaa exän takia.. hän lähettää niitä viestejä.. en tiedä... mä varmaan murrun, jos saan tietää jotain tapahtuneen.

mua niin pelottaa..

ja kaikki asiat muutenkin päin vittua... lapset tappelee ja huutavat.. olen räjähdyspisteessä.. en tiedä... kaikki asiat painaa mieltä..raha asiat..ex...kaikki... pitäisi jaksaa olla vakaa, mutta se niin vaikeaa.. ette tajuakkaan, miten ihminen voi olla hetkellisesti niin hermoraunio.. kaiken tämän epäluottamuksen keskellä.

mutta kyllä mä puhun kultani kanssa illalla...se pelottaa, mitä tulen kuulemaan/huomaamaan..
hän nyt ajamassa kotiinsa päin..yleensä aina silloin soittaa...mutta nyt ei...mua pelottaa..

mä olen ollut uskollinen..vaikka ajatus pettämisestä käynyt mielessä silloin tällöin..en tiedä...en vain haluaisin itse olla petetty. olen vain aina se saatanan uhri.. en ikinä se, joka tekee pahaa.