mua masentaa. en jaksa hymyillä asiakkaille..muulle kuin kakkoselleni, joka käy katsomassa monta kertaa minua. haluaisin olla hänen kanssaan, mutta ei se onnistu.. kaikki puhuisivat..mieheni suuttuisi.
miksi mua pelottaa lähteä.. miksi ihminen ei tajua,etten halua olla hänen kanssaan. tänään soittanut monta kertaa töissä ollessaan, ja puhunut kuin en olisi mitään puhunut hänelle. voiko ihminen todellakin olla niin riippuvainen toisesta? oikeastaan mua säälittää koko ihminen. mä olen sen koko elämä..ei sillä ole kavereita- toisin kuin minulla.

sääli on sairautta.. mun täytyisi muistaa kaikki se paska mitä se on minulle tehnyt. pitää muistaa kaikki ne kengät, vaatteet, laukut tms.. mitä se paskiainen on minulta tuhonnut. pitäisi muistaa kaikki ne lyönnit, ja se, miten en voi luottaa siihen. meillä ei onnistu rakentavat keskustelut, saan vain mieheni vihat.

eilen kun keskustelin itku kurkussa tästä halustani erota, mieheni sanoi, että minun täytyy lopettaa puhuminen aiheesta. hänen sisällään alkoi kuulemma palaamaan viha. viha- jota hän ei hallitse.

minua pelottaa.. entä jos hän tekee jotain todella pahaa? vai odotanko juuri sitä, jotta voisin lähteä "paremmalla mielellä"?. toisaalta, jokainen isku on liikaa.

olen ollut poliisien kanssa yhteyksissä..mutta siitä jos vuosi aikaa. olen kirjannut vihkoon uhkailut txt viestit.. voin käyttää niitä apuna, jos käy pahasti. ehkä..eihän ne enää ole kännykässä muistissa.

ja mikä huoli kalvaa mielessäni, on raha. mutta toisaalta, mielummin köyhä kuin onneton. vaikka käynhän minä töissä, mutta miehelläni pari kertaa suuremmat tulot. niin paljon asioita mielessä..